keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2012

Itsekkään en nyt keksi otsikkoa

Löysin sen kamerani laturin perjantaina ja sain vihdoin viimein ladattua, mutta viikonloppu oli taas niin hektinen, että kamera ei pysynyt menossa mukana. Perjantaina riensin Oonan luo romanttisille deiteille, ihana oli siellä laittanu pöydän koreeks <3
En muista sanoinko Oonalle, mutta siis nää oli parempia oikeesti kun mitä monessa ravintolassa :D
Ruokajuomaa ;)
Suunnittelin ensin päälle tollasta lepardimekkoo, mutta jotenkin se tuntu niin vastenmielisen irstaalta ja epämuotoselta päällä, että loppujen lopuks mulla oli sitten sellanen erihieno beisikki valkonen toppi, johon Oona taiteili pääkallon, sekä punaset housut jalassa. Harmi kun asusta ei tullu kuvaa 8)
Lauantaina olin sen verran väsynyt, etten illalla jaksanu lähtee mihinkään vaan taiteilin kotona ja päivällä vähän kävin kylällä, syömässä ja shoppaamassa.

 
Musta on tullu joku ihmeen graffittibongari, nämä löytyi sunnuntaina juoksulenkin varrella. iPhonella on aina niin kätevä napata pari kuvaa jos matkalla löytyy jotain mielenkiintoista.

Sunnuntaina poikettiin istuskelemassa Ruby&Fellasissa ja Miamissa kuuntelemassa hyvää musiikkia, mutta ihan hirveen pitkään en voinut olla kun arki taas kolkutteli ovella :D

Nää kuvatkin on nyt ihan sikinsokin täs, mutta mitä välii 8)

6 kommenttia :

  1. Luin noita edellisen postauksen kommentteja vähän epämääräsesti, mutta siis tiedätkö onko Satu kokonaan lopettanu bloggailun vai onks se siirtymäs sinne Lilyyn? Harmi, jos on! Muistan kun joskus monet vuodet sitten löysin tän sun ja sitte Satun Liverjournal blogin ja siitä asti oon molempia lukenut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satun blogi on nyt katkolla ainakin (toivottavasti) toistaiseksi :)

      Poista
  2. siis mitä maksoks noi kaikki juomat oikeesti 11,60? :OO (vika kuva)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä!! :D En tiedä miks toi summa on tuossa :D

      Poista
  3. ootko käyny pitkään aikaan radiolla? ei oo nyt näkyny kirppislöytöjä :)
    millon tulee seuraava videopostaus? odotan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä oo kauaa kun viimeks kävin, mutta löysin vaan 2 paitaa, jotka oli aika perus niin en viittiny alkaa kuvaileen niitä :/

      Videoo on tulossa pikapuoliin, pysy kanavalla ;)

      Poista