sunnuntaina, tammikuuta 06, 2013

Hemmottelusunnuntai

Mulla on ollut pitkästä aikaa ihan puhtaasti kotiviikonloppu, kuten olin jo vakaasti etukäteen päättänyt, en lähtenyt edes lauantaina minnekkään pihalle riekkuun, joka on mulle hyvin epätavallista.

Perjantaina illalla rynnistin BodyPumpiin Hämeenpuiston GoGolle ja siitä tulin vaan kotiin hengaileen. Lauantaina kun heräsin, totesin mun peräsimen ja reisien olevan sen verran kipeet, että on pakko pitää lepopäivä. Olin tosi harmissani, koska mulla ei yksinkertasesti lauantai lähde käyntiin, ellen pääse heti aamusta lenkille tai salille (nykyään) ja näin kävi tälläkin kertaa. Möllötin vaan, enkä saanut mitään aikaseks, kunnes jossain välissä päätin pyörähtää nopeesti kaupungilla, siitä kun pääsin kotiin, sain sitten siivottua ja käytyä suihkussa yms. Illalla hain vähän siipiä pitkästä aikaa Siipiweikoilta ja sikailin niitten kanssa kotona :D Vähän sitä kahvakuulaa kyllä testailin, mutta en jaksanut alkaa "kunnolla" tekeen mitään treeniä, koska tosiaan aattelin et pakko välillä pitää lepopäiviäkin kun ens viikolla tulee kuitenkin käytyä taas niin monta kertaa jumpissa.

Tänään heräsin aamutuimaan ja lähdin vetään 120 minuutin Les Mills Maratonin, joka oli mulle ihan uus juttu ja voi vitsi että olikin mukavaa ja mikä fiilis sen jälkeen!


Kotiin tultua lätkäsin lärviini Freemanin kaura-avokado mutanaamion ja sen vaikuttaessa laitoin vielä hiuksiin pari pussia Cameleo -hiusvärien (niitä superhalpoja, joita ainakin oli joskus esim Vapaa Valinnassa) mukana tulleita soija-jojobaöljyjä, joita löysin tehdessäni eilen inventaarion kylppärissä majailevaan vetokärryyn. Rakastan kaikkia näytteitä ja säästän aina kaikki hiusvärien mukana tulleet hoitoaineet ja muut.

Suihkussa kuorin ihon oikein huolellisesi ja laitoin vielä jonkun Macadamia Nut Oilin 7 minuutin tehohoidon hiuksille, joka löyty kans mun näytevalikoimista.


Pyyhekuiviin hiuksiin suihkin XZ:n suklaahoitosuihketta, latvoihin pari pisaraa Moroccanoilia ja jotain Bio+ hoitonestettä, koska se nyt sattu oleen tyrkyllä hyllyssä, en ees muista mistä tää on mulle koskaan tullu ja käyttökerrat on laskettavissa vissiin yhden käden sormin :D Kuiviin hiuksiin ennen suoristusta suihkasin vielä Matrixin suoristussuihketta, joka löytyi joululahjaksi tulleesta lahjapakkauksesta.

Kynsilakatkin poistin ja lakkailin uudelleen vähän myöhemmin. Tossa mulla on sit vasta yksi kerros vaaleenkeltasta lakkaa, että älkää huolestuko, ei ne noin rumiksi jääneet :D

Meikkasin kivasti ja lähdin treffaileen kaveria Cafe Europaan.

 Paitapusero /Cubus
Farkut /Dr. Denim
Laukku /Michael Kors
Saapikkaat /Kenkärepo

Isabel Marant top



Paitis muistuttaa muuten kauluksen kuviointeja vaille huolestuttavan paljon tätä Isabel Marantin silkkipuseroa. Cubuksen aleista tää makso muistaakseni 15,00 €, Net-a-Porterissa toi aito ja alkuperänen on 30% alen jälkeen jäätävät 434,00 €...


Valitsin ihanan rasvaa tirisevän pesto-vuohenjuustoleivän. Noi on vaan niin herkullisia, että en kestä! Me muuten käydään ilmeisesti liian usein tuolla, koska tarjoilija jo tyyliin muistaa meidän tilaukset ulkoa :D Sama kun Fat Ladyssä, viime viikolla mun suosikki baarimikko tipautti, ettei löydy kun tilasin brändilonkeron.... olin sillai "ai ei vai.....", niin tää vastas, että "no lötyy, halusin vaan nähdä sun ilmeen, koska sä juot aina sitä" :D

Lounaan jälkeen mentiin vielä vähän kaupoille pyörimään, löysin kotiinviemisiksikin pari juttua.

Ginasta tollanen aivan hirveen ja 'vitun siistin' rajoilla oleva paita kotirönttöilyyn/urheiluun 14,95 € ja samaisesta putiikista pitkään tuijottelemani musta lierihattu, koska tää oli niin halpa, 5,00 €. Saa nähdä tuleeko hattua käytettyä, täytyy ettiä vähän inspiraatiokuvia netistä, niissä tollaset on aina niin hienoja, mutta sit kun ite laittaa päähän, näyttää vähintäänkin idiootilta. Sit joku ihanan kimaltava, pinkki suihkusaippua Tokmannilta 2,00 €.

Vielä pitäs käydä lähisiwasta hakeen leivän päälle juustoa ja leikkelettä ja loppuillan vaan kattelen kyllä telkkaria ja rauhassa vähän datailen. Tosi mukava viikonloppu takana, vaikka vähän harmittaa toi lauantain aikaansaamattomuus. Tästä on hyvä jatkaa ensiviikkoon! :)

26 kommenttia :

  1. mä tykään kans näytteistä =) enpä oo itekkään kauheesti saanu viikonloppuna aikaan
    lakkasin tänään kynnet ,tosi väri ei kauheesti miellytä mut testiin saatu nii piti kokeilla

    tsekkaa mun blogista ,nii ja väsäsin taas muutamat korvikset =) saa liittyä lukijaksikin ois kiva saada lisää lukijoita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pitääpä tulla taas tsekkaileen, ne sun tekemät korut ja kynnet on niin ihania! :)) <3

      Poista
  2. Ois kiva kuulla sun treenailusta enemmänki täällä blogin puolella :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä kerron siitä kunhan saan eka vähän mietittyä millä tavalla sen tekisin ja mitä kuvia siihen laittaisin, en viitti pelkkää tekstiä syytää vaan, aattelin et vaikka sit kun (varmaan ens viikon aikana) saan haettuu uudet kengät, jotka on pakko tietty tulla esitteleen niin kerron sit siinä samalla kaikkea! :)

      Poista
  3. Sie oot kyl huippu ku annat tulla vaan kaunistelematta :D Repesin muutamat kerrat, mm. kohdille "jäätävät 434,00 €...", "aivan hirveen ja 'vitun siistin' rajoilla" sekä "älkää huolestuko, ei ne noin rumiksi jääneet". :D

    Mutta, miksi sie jumppaat niin kovasti, vaikka sulla on ihan samperin hyvä kroppa jo valmiiksi? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah xD Joo mää oon tällänen oikee sanaseppo ;);););) oikee verbaalinen lahjakkuus heh :D

      Mä oon ihan rakastunu tohon jumppailuun, se on niin kivaa ja ennenkaikkee hyvää ajanvietettä, eikä mun kroppa mikään hyvä oo (ollut, nyt on jo selkeetä muutosta tapahtunut), sellanen läskilaiha vaan, nyt haluun LIHASTA ja KIINTEYTTÄ :)

      Poista
    2. Voi ei... Jos haluut lihasta niin reippaasti salille! :D Ryhmäliikuntatunneillahan sitä lihasta hankitaan, not...

      Poista
    3. Voi ei en mä nyt NIIN paljoo halua :D:D:D:D:D:D pumppi riittää alkuunsa<3

      Poista
  4. sun hiukset= <3 !!!!

    VastaaPoista
  5. Mikä koko sulla on tosta Ginan paidasta?

    VastaaPoista
  6. Ihana toi läskilaiha -kommentti! Ärsyttää, kun kaverit nauraa, kun sanon että haluisin kiinteytyä ja päästä eroon selluliitistä. Vastauksena on aina, että sähän oot hirveen laiha ja että ei sulla voi olla mitään selluliittiä. Kyllä niitä vaan voi olla hoikallakin. Oon aina ettiny jotain hyvää sanaa kuvaamaan tätä, mutta toi läskilaiha kattaa kaiken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo heh :D mulla kans selluliittiä löytyy, jos joku haluaa voin lahjottaa :D Ei vaan, ei sitä enään niin paljoo oo, mitä yhdessä vaiheessa oli :P

      Poista
  7. noi kengät on upeet, haluun samanlaiset:D

    http://inka-allornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. minkä hintanen toi leipä on tuol kahvilassa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyl osaa sanoo, varmaan jotain kympin...? En oo ikinä kattonu tai kuunnellu hintaa :D

      Poista
  9. näytit tosi ihanalta noissa ylemmissä kuvissa, sulle sopii tollane vähä vaaleempiki silmämeikki ku näytit jotenki paljo nuoremmalta siinä :DD ja ihana toi ginan paita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Arkena pidän yleensä ihan tollasia tavallisia meikkejä, mut jotenki blogiin eksyy aina niitä, missä on vahvat meikit haha :D

      Poista
  10. Itsekkin tykkään kovasti noista Less Mills -tunneista, tosi tehokkaita!
    Tosi kiva blogi :)

    http://vilmavilmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Mulla on tosiaan kans toi suklaa-vanilja hoitosuihke, mutta sitä tulee käytettyä aika harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ei kans oo tullu hirveesti käytettyy kun oon yrittäny entisiä käyttää pois :P

      Poista
  12. Kiva blogi ja ihana MK laukku!♥

    VastaaPoista