perjantaina, huhtikuuta 12, 2013

Testissä Les Mills BodyCombat 55

Oon unohtanu HeiaHeian olemassaolon ihan kokonaan, mutta eipä sinne juuri mitään lisättävää ole ollutkaan. Viimeviikolla kävin kaksi kertaa salilla ja tällä viikolla kerran tekemässä jalat. Salin puolella en oikein viihdy yksin, varsinkaan nyt kun en pysty vetään täysillä, tai ylipäänsä tiedä mitä pystyn tekeen. Haluaisin käydä Pumpissa jo, mutta en tiedä oisko siitäkään mitään iloo kun niitä painoja, mitä haluaisin vaikka jalkabiiseissä tehdä, en pysty nostaan ylös :D

Tänään kävin ekaa kertaa melkein kahden kuukauden jälkeen mun lempijumpassa, combatissa GoGo Parkissa! Ohjelmakin oli vaihtunut sopivasti viimekuun aikana.

Biiseihin olin pettynyt (vai mites esim joku joku We No Speak No Americano remixi?), vaikka löytyi joukosta muutama ihan kivakin. Sali oli aivan tupaten täysi, eikä kaikkia liikkeitä voinu tehdä niin 'laajasti' kun olis halunnut.

Päällä mulla oli hyvän maun rajoissa lyhimmät shortsit, mitä vaatekaapista löyty, koska hikoilen oikeesti niin paljon, ettei sitä voi ees uskoo :D Silti olin taas aivan kun saunasta tullu, sääret ja käsivarretkin valu hikee, vaikka otinkin aika kevyesti. Pitäisi hankkia jotain oikeita ja kivannäkösiä urheilutoppeja, koska normaalisti käytän jotain vanhoja rytkyjä.

Kakkosbiisi capoeira -teemalla nousi ehkä mun suosikiksi, kyllä meinaan tuntu reisissä ja perseessä aijai! Tokalemppari oli seiska.

Jossain vaiheessa mua alko pistään mahaan ja ennen puolta väliä olin jo aivan läkähtyny, monta kertaa mietin et pitäskö vaan lähtee menee, mutta en sitten kehdannu :D

Ärsyttävimmät oli kutonen ja ysi, ysissä oli punnerruksia, joita yksinkertasesti en pysty tekeen vielä. Siinä sitten niitten ajan koitin keksiä jotain korvaavaa, etten näyttäis ihan laiskalta. Kutosessa päänvaivaa tuotti etupotku-takapotku-etupotku-takapotku -yhdistelmät.

Jäi kaikin puolin ihan sairaan hyvä fiilis, en muistanutkaan miltä tuntuu olla ihan hiton väsyny, kuumissaan, kipee joka ruumiinosasta ja ruma kun mikä :D Harmi vaan, että en nyt toistaiseksi pääse käymään tuolla niin usein kun haluaisin.

Tässä vielä tracklist, jonka löysin netistä:
1a. Back in Time (Basslouder Remix Edit) – Phat Bomb
1b. Call Me Maybe (Basslouder Remix Edit) – Diva Chain
2. Bad Girls – Kung-Fu Angel
3. Don’t Feel Like Love – Hixxy
4. Firestarter – Base Addiction
5. We No Speak No Americano (Gammer Remix) – Yolanda Be Cool vs DCUP
6. Where Have You Been (Smithee Remix Edit) – Candid
7. Let It Rock – Artcore
8. For A Lifetime (Breeze Mix) – Adam Harris feat. Taya
9. YOU’RE GONNA LOVE THIS – 3OH!3
10. Battle Scars – Guy Sebastian feat. Lupe Fiasco

Loppuilta menee näissä merkeissä. Kuten huomasitte varmaan, heittäydyin taiteelliseks ja väänsin jotain uutta bannerijuttua. Mulla on ollu sama ulkoasu täällä oikeesti monta vuotta, varmaan kolme?! Vähän datailua ja aikasin nukkuun, koska univelkaa on taas kertynyt :) Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ps. Mitä tykkäätte uudesta bannerista? Parempi vai huonompi kun edellinen?

46 kommenttia :

  1. Tykkään tost uudesta bannerista tooosi paljon! vaikkei siinä vanhassakaan mitään vikaa ollu :) Olis tosin kiva jos tossa uudessa bannerissa tekstillä ja timantilla olis joku väriero ni teksti erottuis paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä halusin välttämättä ne samalla värillä, vaikka selkeesti epäselvempihän se sillä tavalla on :P

      Poista
  2. Hei anteeksi tämä tyhmä kysymykseni, mutta kun sait sen laskun fin estiltä kotia, niin pitikö se maksaa heti vai oliko siinä laskuaikaa esim just enne leikkauspäivään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasku tulee olla maksettu 2-3 päivää ennen leikkausta! :>

      Poista
  3. Mä VIHASIN uutta compsua eka... Nyt oon ihan syttyny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kun siinä ei ollu mitään superhyviä!!! :D

      Poista
  4. Kiva kun laitoit noita biisejäkin! :)
    Bannerikin on makee, ehkä pikkasen jäisin kattomaan mitä tossa dramaticin kohdalla lukee jos en tietäis ennestään blogin nimeä.. Ja hei joku kyselikin tosta laskujutusta, muakin kiinnostais tietää sama:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin tohon laskujuttuun, eli 2-3 päivää ennen leikkausta pitää olla maksettu! :)

      Poista
  5. ääööä...millanen se vanha oli?
    toi on hieno efekti että noi kirjaimet ja dimangi keitoutuu, mutta "dramatic" ei kyllä erotu, jossei tiedä. Tartteekohan sen olla ees eri värillä, joss niillä tai rajoilla/reunoilla olis vaan jonkunlainen sävyero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se vanha oli sellanen.......... erilaine :D Emmä osaa edes selittää, hah! :D

      Poista
  6. Tykkään tosta bannerista, mutta toisaalta passais niinkin, että fontti olisi eri värinen tai eri sävyinen kuin timantti.

    VastaaPoista
  7. Kiva on banneri, ja kivat myös nuo sun treenikengät! (: Mulla himottais ostaa uudet lenkkarit, just jotkut oikein värikkäät mistä sais fiilistä juoksemiseen!

    Ite en oikein syttynyt combattiin kun kävin sitä joskus meidän salilla testaamassa, voi kyllä johtua siitäkin että se ohjaaja oli melko sekava ja selitti liikkeet huonosti. Pumppiin oon nyt viime aikoina tykästynyt ja spinni ja attacki pysyy kestosuosikkeina. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin rakastan kaikkia värikkäitä urheiluvaatteita! Ne on ihanan tsemppavia! :D

      Poista
  8. Ootko sinkku ja viihytkö sinkkuna? Ootko seukannu kovin pitkiä suhteita? Oliko ero kova paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon sinkku ja viihdynkin sinkkuna, tavallaan haluaisin kyllä jo jotain "sutinaa" edes! :D

      Oon seurustellut pisimmillään vajaat 4 vuotta, viimeisin kesti 1,5v jotakuinkin...

      Erot on aina tavalla tai toisella kovia paikkoja ollut, mutta kyllähän niistä yli pääsee :/ :)

      Poista
  9. Tuli mieleen tästä postauksesta:

    Oot muutenkin niin messevä emäntä (Meaning: näyttävä tsirpula) ja kun treenaat itselles sellaisen jäntevän ja treenatun kropan (ettei se ole vaan se peruslaiha) vaan lihasta ja tuollaista hillitysti, niin oot jestas sentää aika himokinkku sitten 8)

    Haha, en ois ikinä uskonu lukevani tällaista sun blogista, koska muistan lukeneeni joskus sun vanhoista postauksista miten sport hater olit joskus :D Varmasti jaksat paremmin energiatasolta ja muutenkin nykyään, kun on liikuntaa jne (kunto parempi), kun sullahan alko se vittumainen ruljanssi tänään Tre-Hki-Tre duunin takia. Tsempit! (Ja muuta oikeesti Stadiin) 8)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :DDDD

      Ja totta, pitää paikkansa, että ennen en tehnyt _yhtään_mitään_ :D Vihasin kaikkee urheiluun liittyvää :D Harmittaa, etten oo löytäny liikunnan iloo jo aikasemmin. Olis hienoo olla jo hyvässä tikissä :)

      Ja kiitos tsemppauksesta, eiköhän tää tästä lutviudu!

      Poista
  10. millä teit ton bannerin? tosi hieno!! :)

    VastaaPoista
  11. saako sanoa suoraan? :)

    ihana sun itsetekemäks <3, mut vois olla parempikin >.<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Ihana kommentti :D <3 Kiitos! :D <3

      Poista
  12. siis toi banneri :DD

    VastaaPoista
  13. OHHOH OOT SINNKULAIVASSA!!!!!!!! mitä ihmettä anniiina???? : DDD

    VastaaPoista
  14. Heei oot ens viikon sinkkulaiva ohjelmassa?! :)

    VastaaPoista
  15. Oot ens viikolla Sinkkulaivassa???!! :)

    VastaaPoista
  16. kiva että sua nähään ens viikolla sinkkulaivassa;)

    VastaaPoista
  17. Hei, sä olet sinkkulaiva-ohjelmassa ! :D

    VastaaPoista
  18. näinkö oikein ,olit sinkkulaivassa taisiis oot ens jaksossa ? :D

    VastaaPoista
  19. hahahahaa bongasin sut tv:ssä eilen. Oot ensi viikon sinkkulaiva jaksossa. Ootan innolla!:)

    VastaaPoista
  20. Näin sut sinkkulaiva ohjelmassa, oot siinä seuraavassa jaksossa! WAU, se on pakko katsoa! :D

    VastaaPoista
  21. OMG, oot osallistunu sinkkulaiva -ohjelmaan!!!! Ihan pakko kattooo se jakso!;;))

    VastaaPoista
  22. hahaa ensvkol sä sinkkulaivassa! :D

    VastaaPoista
  23. Whoaaa oot ens viikolla Sinkkulaivassa! :--)

    VastaaPoista
  24. Oot siinä sinkkulaivan mainoksessa!! Spottasin sut siitä (en eka tunnistanu ku oon vää vähän aikaa blogias lukenut) mut sit tunnistin!!

    VastaaPoista
  25. Oliks sää sinkkulaivas, mitä häh täh ?? <8

    VastaaPoista
  26. Olitko sä siinä sinkkulaiva ohjlemassa?

    VastaaPoista
  27. Varmaa oot sinkkulaiva ohjelmassa! Huhhuh... :D

    VastaaPoista
  28. Hei näin sut telkassa! Missä jaksossa oot tossa sinkkulaiva-ohjelmassa?

    VastaaPoista
  29. Ookko sä sinkkulaivas ??!?!?!!! :D

    VastaaPoista
  30. Ootko siin sinkkulaiva ohjelmassa?

    VastaaPoista