tiistaina, marraskuuta 19, 2013

Kolme mekkoa arkeen ja juhlaan

Pikkujoulukausi on ollut jo jonkin aikaa hyvällä mallilla käynnissä, mutta varmasti monet juhlat on vielä myös edessäpäin. Koska olisi syntiä jättää yhden päivän tai illan pippaloita varten metsästetty mekko juhlan jälkeen kaappiin pölyttymään, keräsin Booztin sivuilta pienet inspiraatiokollaasit arkeen ja juhlaan kolmen kauniin mekon ympärille.


Arjessakin saa olla kimallusta! Valkoisen, lyhyen mekon sovittaminen arkeen käy näin syystalven keleillä sujauttamalla alle mustat farkkulegginssit. Päälle vielä ryhdikäs bleiseri, käsipuoleen ajattoman mallinen käsilaukku, jalkaan yksinkertaiset nilkkurit ja toimistokelpoinen asu on valmis.

Bilemoodiin siirryttäessä nilkkurit vaihtuvat kimaltaviin korkkareihin ja salkku simppeliin kirjekuorilaukkuun. Näyttävä mekko ei juuri koruja kaipaa, hopeanväriset korvakorut ja tyyliin sopiva sormus kruunaavat kokonaisuuden.



Paljettihelmaisen pikkumekon kaveriksi arkeen siveellisyyssyistä musta bleiseri ja jalkaan mustat kiilakorkonilkkurit. Metallikoristeisessa laukussa kulkee mukana vaihtovarusteet ja oletkin valmis lähtemään illan rientoihin lennosta.

Iltaa varten kaulaan näyttävä kullanvärinen ketju, kainaloon niitti- ja tupsukoristeinen laukku ja jalkaan sirot mustat paljettikorkkarit.

Arjen pyörteiseen herkän puuterinvärisen mekon kanssa sopivat ruskeat saapikkaat ja ruskea laukku, sekä lämmikkeeksi päälle sievä villatakki.

Iltamenoihin koristelu timanttisilla korvakoruilla ja rannerenkaalla, jalkaan saman henkiset avokkaat ja laukun asemasta käy hienosti hapsukoristeinen meikkipussi.

Mikä kokonaisuus iski parhaiten? :)

6 kommenttia :

  1. eka oli eniten mun näköinen, mutta kolmosen värimaailma kyllä ihastuttaa kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vaaleenpunasen ja ruskeen combo on herkullinen, tulee mieleen geishasuklaa :D

      Poista
  2. Sul on kyl muuten oikeesti aika hyvin tyylisilmää, ja se tuntuu vaan kehittyvän paremmaksi koko ajan! Varmaan aikuistuminen osasyynä. Mut ihanaa et oot edelleen räväkkä vaikka tyylikkäämpi ja siistimpi :) ihanaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Tässä iässä saakin alkaa jo aikuistuun ehkä pikkuhiljaa, oon kuitenkin ollu teini viimeset 15 vuotta :D

      Poista
  3. Valkoinen mekko kyllä ois niin ihana, pitäis opetella sitä väriä käyttämään enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varsinkin yläosiin se sopii mainiosti!!! :)

      Poista