keskiviikkona, joulukuuta 04, 2013

Lempileffat

Lempielokuvista puhuttaessa mun on tosi hankala alkaa tekeen mitään TOP3, 5 tai edes 10 -listoja, koska en osaa laittaa jotain hyviä paremmuusjärjestykseen varsinkaan jos elokuvat kertoo ihan eri aiheesta.

Aattelin et listaan tähän parhaita elokuvia, mitä oon tän vuoden aikana katsonut, vaikka osan näistä oon nähnyt aikaisemminkin :) Niitä suosikkielokuvia kun tulee aina katottua uudestaan ja uudestaan muistin virkistämiseksi.


Täällä Pohjantähden Alla (vuoden 2009 ja 2010 versiot)
Kuva TÄÄLTÄ
"Suomalaisen kirjallisuuden tärkeimpiin teoksiin pohjautuva sarja herättää henkiin värikkään ja väkevän aikakauden historiassamme aina 1800-luvun lopulta 1950-luvulle.

Täällä Pohjantähden alla on realistinen ja humaani tarina niistä suunnattomista ja epäinhimillisistä uhrauksista, joita pienet ihmiset ja tavalliset perheet joutuivat tekemään jäädessään historian rattaiden alle."
Tästä en osaa sen kummemmin mitään sanoo kun että hienot elokuvat ja kannattaa kattoo :D Ite ainakin katon uudestaan ja taas uudestaan. Saa vähän näkökulmaa siihen miten Suomessa on aikoinaan eletty. Yks hirveämpiä kohtauksia on se, missä Laurilat häädetään kämpästään. Laittaa miettiin, että onpa ennen ollu julmaa, mutta onko toi meno sittenkään muuttunu niin hirveesti nykypäivään?


Härmä
Kuva TÄÄLTÄ

"1800-luvulla mahtava Välitalon tila on menossa perinnöksi puukkojunkkareiden joukossa pyörivälle Eskolle. Nuorempi suoraselkäinen Matti, joka on salakihloissa naapuritilan tyttären Ainon kanssa, olisi isännäksi sopiva. Perinteiden vastaisesti veljesten isä päättää testamentata tilansa esikoisen ohi Matille. Tästä alkaa veljesten välillä kiihkeä taistelu sekä tilasta että Ainosta."
Alotettiin kattoon tätä pääsiäisenä kun olin Petrin luona Seinäjoella, mutta jouduin lähteen kesken. Kotona tää oli katottava välittömästi vielä samana iltana. Aivan mahtava elokuva, pitääkin kattoo ensisijassa uudestaan.


Pulp Fiction
Kuva TÄÄLTÄ
"Pulp Fiction on erikoinen elokuva. Sen aikajana rikkoutuu koko ajan ja elokuva alkaakin siitä, mihin se loppuu. Muut kohtaukset sijoittuvat tämän kohtauksen molemmin puolin. Elokuva kertoo erilaisia tarinoita Los Angelesin kaduilta, tarinat liittyvät toisiinsa henkilöhahmojen kautta ja jokaisella tarinalla on vaikutuksensa hahmojen kohtaloon."

Hauska ja jännittävä ja välillä molempia samaan aikaan :D Tästä ei puutu mustaa huumoria tai hyviä näyttelijöitä. Kaikki Tarantinon elokuvat on hyviä. Keväällä kun olin porukoilla, katottiin siellä Django ja heti kun pääsin himaan katoin tän vielä putkeen taas.



The Notebook
 
Kuva TÄÄLTÄ
"Teini-ikäisenä Allien ja Noahin lyhyt seurustelu muuttui pian helläksi rakkaudeksi. Allien seurapiirivanhemmat pitivät kuitenkin Noahia sopimattomana poikaystävänä ja kielsivät suhteen.

Vuodet vierivät, ja parin kohdatessa uudelleen intohimo elää yhä ja pakottaa Allien valitsemaan sielunystävänsä ja asemansa välillä. Tällä kauniilla tarulla on erityinen merkitys eräälle iäkkäälle herrasmiehelle, joka lukee ajatonta rakkaustarinaa elämänkumppanilleen."
Tää oli kaikin puolin vaan tosi ihana ja liikuttava rakkauselokuva, enkä varmaan olis edes ite osannu koskaan tätä valita. Vaikka toisaalta ei-komediakategoriaan luokiteltavat romanttiset elokuvat onki kiinnostavia, päädyn yleensä vähän (jaa vähän?) eri tyyppisiin elokuviin.



The Great Gatsby
Kuva TÄÄLTÄ
"The Great Gatsby – Kultahattu -tarinan keskiössä on kirjailija Fitzgeraldin itsensä oloinen aloitteleva kirjailija Nick Carraway, joka saapuu keskilännestä New Yorkiin keväällä 1922 ja tutustuu kaupunkiin, jonka moraalin kieltolaki on höllentänyt, jossa jazz soi ja naisten korut kimmeltävät kilpaa kattokruunujen kanssa.

Jahdatessaan omaa amerikkalaista unelmaansa Nick tutustuu naapuriinsa, salaperäiseen miljonääri Jay Gatsbyyn, joka järjestää huvilallaan hulppeita juhlia, joiden isännästä liikkuu toinen toistaan uskomattomampia huhuja. Samaan seurapiiriin kuuluvat myös Nickin serkku Daisy ja tämän siniverinen aviomies Tom Buchanan.

Nick pääsee seuraamaan lähietäisyydeltä super-rikkaiden naapuriensa kiehtovaa maailmaa; heidän unelmiaan, juoniaan ja petoksiaan. Näistä hän kirjoittaa tarinan, jossa mahdoton rakkaus, vilpittömät unelmat ja väistämätön tragedia kohtaavat uskomattomalla tavalla."
Tää oli niitä elokuvia, jonka jälkeen laitoin heti Oonalle viestiä, että seuraavaks sä meet kattoon tän, piste. :D En tiedä tyylillisesti mitään parempaa kun 20-luku - kaikki ne kampaukset, koruröykkiöt (varsinkin hiuskoristeet) ja kimallus. Olisin halunnu elää sillon.



Fast & Furious 6
Kuva TÄÄLTÄ
 
"Domin, Brianin ja muun tiimin edellisen Rio de Janeiron -keikan jälkeen sankarit ovat hajautuneet ympäri maailmaa. Keikasta tienatut 100 miljoonaa dollaria eivät paljon lohduta, kun he joutuvat elämään maanpaossa.

Samaan aikaan Hobbs on jahdannut tappavan taitavista ajajista koostuvaa ryhmää 12 maassa. Hobbs on huolissaan tuhoista, joita ryhmä voi saada aikaan, ja pyytää Domilta apua. Hobbsin etsimän organisaation pääjehu on entinen erikoisjoukkojen sotilas, ja tämän oikeana kätenä toimii Domin ex-rakkaus Letty, jonka on luultu kuolleen.

Ainoa tapa pysäyttää rikolliset on voittaa heidät ajamalla, joten Hobbs pyytää Domia kokoamaan huippuajajien eliittitiiminsä tällä kertaa Lontooseen. Palkaksi heille luvataan täysi armahdus, joka mahdollistaisi paluun kotiin."
Kysyin varmaan neljää miespuolista henkilöö kattoon tätä mun kanssa ja kaikkien reaktiot oli jotain "buu vähän tylsää" "no lol jotain tuningautoja" "eikö elokuvassa pidä olla muutakin ku nopeita autoja ja isotissisiä naisia" ...no siis tarviiko elokuvassa olla jotain muuta? Lopulta käytiin kattoon tää Oonan kanssa kahdestaan :D Henkilökohtasesti en tiedä ehkä mitään kuvottavampaa kun tuningautot, mutta näihin ne sopii. Nopeita tuningautoja, hyvää musiikkia ja hienoja maisemia. Hyvä 'aivot narikkaan' -elokuva darrapäivälle.



Das Boot
Kuva TÄÄLTÄ
"Saksalainen sukellusvene U-96 lähtee merelle, osallistuakseen ''sukellusvenesotaan.'' Retki alkaa toiveikkaasti, ja aluksi veneellä menee hyvin, mutta pikkuhiljaa sukellusveneessä olo alkaa käydä miehistölle hetki hetkeltä tukalammaksi, ja moni alkaakin olla hermoromahduksen partaalla."
Pitkä ja piinaava sotasukellusvene-elokuva. Loistava musiikki ja muu äänimaailma. Mä en löydä tästä elokuvasta mitään huonoo ja loppu on vähintäänkin yllättävä. Varoituksena kaikille, että elokuva on saksankielinen. Ei sillä, että siinä olis mitään vikaa, se vaan tuo oman mahtavan lisänsä leffaan, mutta jos ajattelit katsoo ilman tekstitystä :)



K-19 The Widowmaker
Kuva TÄÄLTÄ
 
"Tarina Neuvostoliiton ensimmäisestä ballistisesta ohjussukellusveneestä, joka sai vakavan ongelman ydinreaktoriinsa neitsymatkallaan Pohjois-atlantilla 1961. Sukellusveneen miehistö, jota johti taipumaton kapteeni Alexi Vostrikov, kilpaili aikaa vastaan ytittäessään estää Chernobylin tapaisen ydinkatastrofin, joka ei vain olisi surmannut miehistöä, vaan uhkana oli maailmansodan syttyminen kahden supervallan välillä."
Das Bootiin verrattuna tää on vähän ylijenkkityylinen, mutta toisaalta näitä on vähän turha vertailla ees keskenään. Btw, elokuvassa käytetyn Juliett sukellusveneen omisti suomalaisen Jari Komulaisen Subexpo -yhtiö ja se toimi ravintolana Helsingissä. Sitä yritettiin myydä eBayssa kunnes se saatiin vuokrattua leffan kuvauksiin. Tän jälkeen laitteen osti museo ja sukellusvene upposi huhtikuussa 2007 Providence-jokeen :D Kaikenkaikkiaan ajatuksia herättävä elokuva.
 
 
Inception
Kuva TÄÄLTÄ

"Elokuvan päähenkilö on Dominic Cobb -niminen varas, joka varastaa muuten saavuttamattomissa olevia tietoja siirtymällä ihmisten alitajuntaan heidän uniensa aikana. Kyvyt ovat maksaneet hänen elämässään paljon, mutta hänellä on tilaisuus kääntää tilanne ympäri. Cobbin tulee varastamisen sijaan istuttaa ajatus tulevan kohteen mieleen."
Jos joku ei oo nähnyt Inceptionia, on sen juoni ehkä vaikein ikinä selittää toiselle :D Siis ihan yks mahdoton tehtävä, joten elokuva pitää yksinkertasesti nähdä ite.


Anna Karenina
Kuva TÄÄLTÄ
"Anna Kareninan avioliitto korkea-arvoisen pietarilaisen virkamiehen Aleksei Kareninin kanssa järkkyy, kun Anna tapaa kreivi Vronskin. Rakastavaiset antautuvat intohimon pyörteisiin, mutta heidän onnensa muuttuu pian murhenäytelmäksi. Tarina on kuvaus myös 1870-luvun tsaarinajan Venäjästä ja sääty-yhteiskunnasta, joka kahlitsee kolmiodraaman osalliset puitteisiinsa."
Yhtä vaate- ja asustepornoo koko elokuva. Hienoja maisemia ja muita puitteita. En ollu kattonu elokuvaa kun ehkä vartin verran kun jouduin laittaan Oonalle viestiä et ellei se oo nähny tätä jo niin sen pitää kattoo välittömästi :D



Shawshank Redemption
Kuva TÄÄLTÄ

"Tapahtumien alku sijoittuu 1940-luvun loppuun. Elokuva kertoo nuoresta, hiljaisesta sekä älykkäästä pankkiirista Andy Dufresnesta (Tim Robbins) joka tuomitaan kahteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta, ja lähetetään kärsimään rangaistusta Shawshankin vankilaan.

Vankilassa Dufresne ystävystyy vanhemman vangin Redin (Morgan Freeman) kanssa joka kykenee hankkimaan kaikkea mahdollista, joten kyseiset liiketoimet tuovat nämä kaksi yhteen. Samalla Dufresne päättää kehitellä pakosuunnitelman."

IMDB:n top listalla tää on arvosteltu sijalle 1, eikä todellakaan ihan suotta. Varsinkin ekan kerran kun tän katto, oli kokemus kyllä ihan mieletön. Mut kuten monissa elokuvissa, ei tääkään samalta tuntunut enää tokalla kerralla. Mutta varmasti tuun kattoon vielä monta kertaa uudestaan. Varsinkin SE kohta (en ala spoilaileen) kyllä salpaa hengityksen ihan täysin :D



Schindlerin Lista
Kuva TÄÄLTÄ

"Elokuva kertoo saksalaisesta yrittäjästä, Oskar Schindleristä, joka pelasti yli tuhannen puolanjuutalaisen hengen toisen maailmansodan aikana. Elokuvan nimi viittaa listaan, jossa oli niiden juutalaisten nimet, jotka Schindler otti töihin tehtaaseensa."
Niinkun tässä nyt käy jo hyvin selvästi ilmi niin tykkään kaikista sotaan ja historiaan viittaavista elokuvista, joten tän kuuluminen suosikkeihin ei varmaan tuu kellekkään tämän nähneen yllätyksenä. Ite katoin tän ihan kaverin kehotuksesta syksyllä ja on ihme, etten ollut nähnyt tätä aikasemmin vaikka nimi oli kyllä tuttu. Oon jäänyt paljosta paitsi. Ehdottomasti paras holokaustielokuva mitä oon nähnyt ja kehottaisin ihan joka ikisen kattomaan tän. Siis - jos ette oo nähnyt, kattokaa ja tulkaa kertoon mulle kun ootte kattonut.


Metallica Through the Never
Kuva TÄÄLTÄ
"Trip (Dane DeHaan) on nuori mies, joka työskentelee roudarina Metallican live-keikalla. Konsertin räjähdettyä käyntiin Trip passitetaan kaupungille suorittamaan erittäin kiireistä tehtävää.

Trip lähtee matkaan, kun tapahtumaketjun seurauksena yksinkertainen tehtävä muuttuu surrealistiseksi seikkailuksi."
Kaveri kysy mua kattoon tätä elokuvaa kanssaan. En todellakaan oo mikään Metallica -fani, mutta leffan kuvaus kuulosti niin oudolta, että oli pakko mennä tsekkaan :D Eikä ollu virhe, nimittäin tää oli niin helvetin hyvä, että suosittelen ihan kaikille. Elokuva oli 3D:nä ja siinä tuntu kun olis ite ollu mukana yleisössä. Mulla oli koko elokuvan ajan iho ihan sianlihalla ja se on jo paljon.



Tuntematon Sotilas
Kuva TÄÄLTÄ

Joka itsenäisyyspäivä telkkarista pyörähtävä tuntematon Sotilas on varmaan kaikille tuttu ja tuskin kaipaa sen kummempaa esittelyä. Itseasiassa en ees löytänyt mitään tollasta lyhyttä tiivistelmää juonesta kun koitin googlata. Varmaan liian monet koululaiset kopioisi sen suoraan koulutehtäviinsä (niinkun mä tähän? xD) :D Ite katon tän mahdollisuuksien mukaan joka vuosi ihan muistin virkistämiseksi ja koska tää nyt vaan on jo elokuvana aivan loistava.

---


Tosiaan, tykkään hirveen paljon sotaelokuvista ja sen tyyppisistä. Siinä jos joku syttyy elokuvista, joissa näyttelee Jason Statham, toinen digailee päättömistä komedioista ja kolmas rakastaa Pariisin puitteisiin keskittyviä pätkiä, mulle SE juttu on sotasukellusveneet. En tiiä mistä tää on lähtösin mut se on ollu aina :D Ehdoton ei ei on animaatiot. Joku Madagaskar tai Itse Ilkimys yms yms, niitä en sitten voi sietää. Pyrin jatkossa kertoon blogissa useemmin, mitä elokuvia oon kattonu ja vähän arvosteleen ehkä niitä, koska katon tavallaan aika harvoin mitään leffoja.



Mitä näistä olet itse nähnyt? Mikä on sun suosikkielokuva?

21 kommenttia :

  1. Inception on just suosikkeja! Parastahan siinä on se ettei yksi katselukerta välttämättä riitä juonen ja varsinkaan lopun ymmärtämiseen niin sillä on hyvä uudelleenkatsomisarvo. :)
    Hirveesti en kyllä sotaelokuvista tykkää, mutta Schindlerin Listan muistan vielä hyvin vaikka sen näinkin viimeksi yläasteella. Todella koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosta Schindlerin listasta jää kyllä monet kohtaukset tosi kirkkaasti mieleen :) Ja oot aivan oikeessa tosta Inceptionista et on sit intoo kattella uudelleenkin!

      Poista
  2. Luin ihan vasta kirjana tai oikeastaan novellina ton Shawshank Redemption. Perustuu Stephen kingin kirjaan. Oli ehkä parempi kirjana.

    Itse olen ehkä eniten tykännyt Aki ja Mika Kaurismäen veljesten ja Matti Ijäksen elokuvista. Katon enimmäkseen kotimaisia, kaikki ulkomaalaiset mitä katon on sitten jotain vanhempia klassikkoja. Esim(Shawshank Redemption)

    Ulkomaisista Richard Marxin Peltirumpu on aika hyvä. Sijoittuu Toisen maailmansodan aikaan. Elokuvan oon nähnyt joskus lähes kymmenen vuotta sitten. Jäi hyvin mieleen. Kirja oli aika hyvä, lähes 700 sivuinen, riitti luettavaa. Omituinen.

    Frank Marshallin Elossa kertoo Urugualaysesta rugbyjoukkueesta, joiden lentokone putoaa Andeille. Joukkueen luullaan kuolleen ja heidän selvittävä itse. Ruuan loputtua he joutuvat selviytyäkseen syömään onnettomuudessa jo kuolleitten ihmisten lihaa. Tää perustuu tositapahtumiin.

    No tässä oli muutamia muutamia elokuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kirjottanu väärän nimen, Peltirumpu on siis Gunter grassin kirjaan perustuva elokuva eikä Richard marxin. Se kuvaa natsi-saksaa kolmevuotiaan Oskarin näkökulmasta. Hän päättää lopettaa kasvamisen kolmevuotiaana. Oli pakko korjata.

      Poista
    2. Noi kuulostaa tosi hyviltä, mun pitää lisätä noi "to do" -listalle :)

      Poista
  3. näin ite kesällä inceptionin ekaa kertaa, ja koko ajan täyty veljen tai kaverin selittää et mitä tapahtuu :D muy lopulta ku sain juonesta kiinni, ni leffa oli ihan huikee, pakko nähä uuestaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kyllä jaksaakin katsoa uudestaan! :))

      Poista
  4. Näistä leffoista Inception ja Anna Karenina pääsee kyllä munkin Suosikki leffat -listalle. Pulp fiction ja The Great Gatsby ollut myös pitkään Must see -listalla, mutta oon vaan jotenkin lykännyt molempia hyyvin pitkään, ehkäpä nyt olis oikea aika katsoa jompikumpi... :)

    VastaaPoista
  5. Fast and furioussit on parhaita :) harmi vaan että se brian eli paul walker kuoli.... :'( saamarin komea vielä :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo harmi homma kun jotkut täältä lähtee niin nuorina :/

      Poista
  6. Toppilistalla mulla Hitchcockin Takaikkuna, Black Swan, Inception, Kill Bill 1 ja 2 ja Pulp Fiction.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite nähny kans Black Swanin ja Kill Billit, pitäs toi Black Swan taas kattoo, se oli sairaan hyvä kans! :)

      Poista
  7. Inception on kyllä komea ja kerronnaltaan sujuva, mutta sanomaltaan aika tyhjä (siis viihdettä :).
    Pidin esim. enemmän vähän samantyylisestä Looperista.
    Samasta syystä Mollbergin Tuntematon on mulle se ykkönen, oikeestaan sotaelokuvista yleensä, puutteineenkin. Kun vertaa vaikkapa Sotamies Ryaniin, joka menee ihan korkkariviihteeksi välillä, alku on kyllä raju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viihdettähän tuo Inception oli, Looperista en oo kuullut ikinä, vois perehtyä siihen :>

      Poista
  8. Suosittelen sinulle Lupaus nimistä elokuvaa! http://fi.wikipedia.org/wiki/Lupaus_(elokuva)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Itseasiassa mun on pitänytkin katsoa tuo mutta aina se on jäänyt jostain syystä!

      Poista