lauantaina, helmikuuta 07, 2015

Riika, Latvia

Jees eli niinkun jo miljoona kertaa mainittu, olin viime viikolla muutaman päivän Latviassa, mutta sielläkään ei hirveesti ehtinyt paikkoja käydä kattelemassa.

Tiistai-iltapäivällä koneessa vähän afterworkfiilistä, valkoviiniä ja sipsejä siis xD

Majapaikkana toimi ihan uus Kurshi -niminen hotelli Jurmalassa. Jurmala on kuulemma kiva paikka kesällä, mutta näin talvella siellä ainakin näytti ihan kuolleelta.



Hotellihuone oli kivan erilainen ja kylppäri siellä oli aivan ihana!


Kadun puolelta en huomannut ottaa rakennuksesta kuvaa, mutta sisäpihalla oli hauskan värikästä.

Hotellin vieressä oli kivan näkönen sininen kirkko, olisin halunnut käydä tutkimassa tota vähän tarkemmin ja kuvaamassa, mutta en ehtinyt :(


Myös yleisissä tiloissa oli hauskan näköstä.


Tiistai-iltana nautittiin kevyt illallinen hotellin ravintolassa ja painuttiin jo tosi aikasin huoneisiin ja nukkumaan koska takana oli sen verran pitkä päivä ja edessäkin pari samanmoista.


Keskiviikko meni ihan kokonaan duunin parissa. Illallisella nautin jälkkärinä juustokakkua josta oli näköjään pakko ottaa kuva.


Torstaina illalla päätettiin et pakko päästä kyllä kaupungille ja lähettiin sitten Riikaan Spice nimiseen kauppakeskukseen, missä oli vaikka mitä.


En ollut varma saako tosta ottaa kuvaa niin otin van yhden salaa, siinä oli joku suklaatiski jossa oli isoja suklaataideteoksia, konvehteja ja vaikka mitä söpöö.


Sitten löysin taivaan, kemikalio! :D Jee! :D Oli vähän kiire, mutta oikeesti olisin voinut tutkia hyllyjä tuolla tunteja! Harmitti tosi paljon kun löysin tuolta Essencen meikkejä, mutta en niitä ihania käsirasvoja! :"( No, parin viikon päästä meen taas Tukholmaan, toivottavasti sieltä löytyy kun nyt on aikaa shoppailla.



Käytiin myös vetämässä jotkut pitsat naamariin ja juotiin lasit viiniä. Ite näköjään valkkasin vahingossa jotain rosékuohuvaa enkä kyllä pystynyt juomaan tosta oikeesti kun pari hörppyä kun oli sen verran makeeta.

Taksi Riiasta Jurmalaan meni ehkä vajaan puoli tuntia ja maksoi alta 20 e, eli ei kovinkaan kallista mun mielestä.

Ostokset oli sit loppupeleissä vähän hävettävänkin laimeet, koska nimittäin kosmetiikkaa tuolla olis ollu vaikka miten paljon ja tosi halvalla. Iski vaan joku "piheys" ja aika meinas loppua kesken kun pääsin vasta edes raapaseen meikkiosaston pintaa.



Mustat nilkkurit kenkäkaupasta, 12 €. Kenkiä tuolla olis ollut vaikka miten paljon ja halpoja, saapikkaita parilla kympillä ja myös merkkituotteita oli paljon alennuksessa, esimerkiks Hilfigerin ja Lacosten talvikenkiä. Jäi vähän harmittaan etten sitten jotenki raaskinut ostaa yksiä saapikkaita vaikka olis ollut -70% alennuksessa ja nyt sille ei tietenkää enää mitää voi. Murrrr.

Konjakinväriset talvitennarit New Yorkerista, 10 €. Oon haaveillut niistä Conversen vastaavista, mutta en millään piheyksissäni viitti maksaa niistä niin paljoo. Vaikka nekin on itseasiassa nyt alennuksessa vähän joka puolella. Vittu kun pitää olla niin pihi.

Kukallinen kimono, Oasis, 15 €. Tää oli sellanen et 'tarviinkohan mää nyt tota kuitenkaan', mutta hyvä että otin, koska ajattelin et kuitenkin jää kaiveleen jos jättää ostamatta :D Tälle keksin vaikka mitä käyttöö.

Sit kemikaliosta otin muutaman paketin halpis blodausaineita jotka näyttää varsin epäilyttäville (vai mites toi Quality Colour?) nää makso oikeesti jotai 1,90 e kappale :D Sitten ripsari, meikkivoide, valokynä, huulipuna, käsirasva ja testiin tollasia liinoja joilla saa hiusvärin poistettua iholta.


Onko teistä joku käynyt Riiassa? Mitä pidätte kaupungista? Entä mitäs mieltä ostoksista? :)

8 kommenttia :

  1. Täytys kyl joku kesä päästä käymään

    VastaaPoista
  2. Musta tuntuu, että oon välillä kans ihan hirveen pihi. Sillon, kun olis enempi rahaa, tuntuu ettei löydä mitään ostettavaa tai ei muka tartte mitään. Tai on suunnitellut ostavansa jotain ja tulee olo, että onkohan toi ihan tarpeellinen.

    Sitten, kun olis muita menoja eikä rahaa niin paljoo, löytyiskin ihan hirveästi asioita mitä pitäis hankkia esim. keittiöön tai vaatekaappiin. Ja sitten taas, kun sitä rahaa on enempi, ei muka tarttekaan sitä juttua mitä oli hakemassa :D. Kauhee kierre. Uudet (vaellus)kengät onneksi löysin alesta ja vieläpä tosi kivat. Ei välttämättä maailman kauneimmat, mutta käytännölliset ja pääasia, että ite tykkään.

    Eilen löysin kyllä ihan superhalvalla muutaman uunivuoan, 2 vuokaa 2e/kpl ja yks vuoka muovikannella alle 5e. Sitte huomas, että kun vuokaan oli lätkästy muumien kuvia, hinta vähintään triplaantui :D.

    En oo Riiassa käynyt, tekis kyllä mieli. Oon muutenkin tosi vähän matkustellut ulkomailla, kotimaassa tykkään kyllä matkustella. Tukholmassa oon käynyt pari kertaa, mutta olisi kiva päästä sinne joskus pidemmäksikin aikaa, kun ei muutamassa tunnissa tai edes parissa päivässä ehdi nähdä mitään. Jotain pientä oon sieltä ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua toi piheily! :P Kesällähän tukholmaan on hyvä mennä, laivalla pääsee niin helposti!!! :)

      Poista
  3. Varsinkin itsellä tuntuu että joku ostos tuntuu kalliilta, mutta samalla kuluttaa johonkin pikkukrääsään saman verran rahaa.. Ja toinen juttu mikä harmittaa, että vaikka jollain 30 eurolla saisi sisustusosastolta tai meikkiosastolta vaikka mitä kivaa, mutta kun menee ruokakauppaan niin se raha on hetkessä mennyt (ja kohta syöty).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toi on ihan totta, syömiseen menee niin hirvee raha! Ja mulla juomiseen lol :D:D

      Poista
  4. Mitä kenkäkauppoja suosittelisit? Tai vaatekauppoja? Eka kertaa menossa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiiä yhtään mitä suositella, käyt vaan kaikissa! :D Tuolla Spicessä oli vaikka mitä mutta en oo ihan varma siitä miten lähellä tai kaukana keskustasta se on :)

      Poista