perjantaina, maaliskuuta 06, 2015

Iltapäiväkävelyllä

Jännittävä postata jotenkin tässä vaiheessa viikkoo juttua viime viikonlopusta, mutta ei kai sillä mitään merkitystä oo toisaalta :D Käytiin sunnuntaina Yamatossa sushilounaalla ja tultiin keskusteluissa siihen tulokseen, että pitää käydä tsekkaan meidän suosikki kalastusmesta - millasessa tilassa se tähän aikaan vuotta oikein on jos pääsis vaikka vähän kalastaan taas pitkästä aikaa.

Koska oltiin aika täynnä eikä jaksettu liikkua hirveesti niin vyöryttiin bussiin ja bussista sporaan ja sillä sitten sinne Ruoholahteen/Jätkäsaareen.


Rakennustyöt siellä oli kovasti käynnissä edelleen.




Suojaisemmat paikat oli jäässä mutta tuolla tuuli kyllä niin paljon että meinas tukkakin lähtee päästä :D Ilmekin jo kertoo että vähän on kylmä. Älkää huomatko maailman rumimpia sormikkaita!

Koska ei ehditty 8 sporaan, pääteltiin kävellä Verkkokaupalle joka oli vielä auki.

Kukas se sinne oli ilmestyny! Tää 'taideteos' on ehkä hirveintä mitä tiedän, en saa revittyä tosta ees mitään huumoria.

Käytiin sitten siellä näköalatasanteella.

Baltic Queen siellä odotteli uusia vieraita.

Kun myymälä meni kiinni, siirryttiin siihen 24h kiskan puolelle ja voi helvetti mitä sieltä löysin!



Itehän tosiaan luovuin virtuaalilemmikistä sillon kun siirryin 19-vuotiaana työelämään ja töissä sitä ei kehdannu hoitaa ja se aina kuoli :D Tää maksoi vaan 16€, joten painelin kassalle välittömästi.

Niihin 90-luvun juttuihin verrattuna tää on vähän isompi, eikä tässä oo sitä avainrengasta. Lisäks tää toimii 2 kpl AAA paristolla mikä on mun mielestä aika outoo. Jännittävää. Meistä tulee selvästi BFFt.

Onko kellään teistä vielä Tamagotchia? 
Vai leikittekö mielummin sellasilla aikuisten leluilla? :D

6 kommenttia :

  1. Hahah. Paras toi tamagotzhi ! :D oon jossai kaupoiss nähnykki, varmaanki cittarissa. Mut en oo viel ostanu. Pitäis varmaan :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :D Mun lemmikki on nyt jo 5 vuotias :"3

      Poista
  2. Eii toi taideteos :D (facepalm) Oltiin viime viikonloppuna tulossa laivalta, niin katoin että mikäs helvetti tuohon on ilmestynyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeesti niin hirvee et itken verta :"(

      Poista
  3. Mulla ei oo enää Tamagotchia, mutta ysärillä sain serkulta synttärilahjaksi semmosen pehmonallen minkä mahassa oli Tamagotchi ja sen sai irti. Ja tuntu, että se ei vaan millään kuole :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hauskalta :D Ja eikö se oo vaan hyvä asia ettei se kuollu xD

      Poista