keskiviikkona, lokakuuta 07, 2015

Syyskuun leffat

Elokuu jäi jotenkin välistä, mutta oikeesti sillä ei oo mitään väliä, koska ainoostaan yritin kattoo siinä kai jotain uusinta Transformersia (nukahdin kesken) ja Avengersia (nukahdin ihan heti). Kattelin vaan muutamaa sarjaa, eli suomalaisten hääohjelmien uusintoja nettitelkkareista ja South Parkia.

Syyskuussa piti pari kertaa lentää ja sehän tarkottaa tietty sitä et leffojaki tuli katteltua :D Tässä niistä kooste:

The Gravity
 
Gravity kertoo kahdesta astronautista, jotka ovat korjaamassa Maata kiertävää Hubblen avaruusteleskooppia joutuessaan katastrofaaliseen onnettomuuteen. Kokenut Matt Kowalski ja ensimmäisellä avaruuslennollaan oleva lääkintäupseeri Ryan Stone jäävät oman onnensa varaan kauas Maan ilmakehän ja painovoiman tuolle puolen.
Katteltu välillä Helsinki - Singapore. Kyllä pakko sanoo et tota oli tosi hieno kattella ihan jo siitä pikkunäytöltäkin, varmaan ollut upee elämys iha leffateatterissa kun varmaan näytetty 3Dna. Vaikka tää olikin periaattees keskittyny vaan yhteen paikkaan ja kahteen ihmiseen niin jakso silti pitää melkein koko leffan ajan otteessaan, nukahdin vasta aika lopussa :D Arvostelen 3/5


Far from the Madding Crowd

Bathsheba Everdine (Carey Mulligan) on itsenäinen nuori nainen, joka perii suuren maatilan. Ajanhengessä naistilallinen on harvinaisuus ja hän kohtaa suurta ennakkoluuloa ja haasteita maatilan arkisissa askareissa. Mutta suurimman ristiriidan hän kokee ajautuessaan suhteisiin kolmen toisistaan hyvin erilaisen miehen kanssa: vaatimattoman lammaspaimenen (Matthias Schoenaerts), uljaan sotilaan (Tom Sturridge) ja varakkaan maatilanomistajan (Michael Sheen) kanssa. 

Tää oli iha sairaaaaan hyvä ja varmaa pyörii itseasiassa vielä leffoissaki ja oli tehny mieli mennä katteleen :D Suosittelen lämpimästi :,3 5/5

Pleasantville

Pleasantville on tyypillinen 50-luvun televisiosarjan kaupunki, jossa elämä on auvoista. Isät käyvät töissä, äidit ovat hellan ääressä viihtyviä kotiäitejä ja lapset kuuliaisia. Mustavalkoinen idylli joutuu kuitenkin koetukselle, kun sarjaan repäistään kaksi nykypäivän nuorta; nörtti Pleasantville-fani, David, sekä tämän bimbona tunnettu sisko, Jennifer. Sisarukset tuovat Pleasantvilleen uusia ajatuksia ja murtavat kaupungin konservatiivista maailmankuvaa. 
Iha sairaan huono, niin huono, siis oikeesti ei yhtään hyvä vaan ihan paska :D 1/5

Mielensäpahoittaja

Dome Karukosken elokuva Mielensäpahoittaja on eeppinen, sukupolvien välinen rakkaustarina, jota tähdittävät Antti Litja, Mari Perankoski, Iikka Forss ja Petra Frey. Tarina perustuu Tuomas Kyrön suosittuihin Mielensäpahoittaja-romaaneihin. 
Aika kärjistetty mikä ajoittain kyllästytti eikä jaksanu huvittaa mut sit taas tavallaan aika niinku kuvaavakin. Hyvin selitetty, arvostelen 3/5

Kurt Cobain
 
Dokumentti on elokuvallinen ja yksityiskohtainen kuvaus artistin todellisuudesta ja ympäristöstä. Ohjaaja Brett Morgen on yhdistänyt taitavasti läheisten haastatteluja Cobainin henkilökohtaisen arkiston kanssa, josta löytyy ennen näkemätöntä materiaalia - niin legendan taidetta, musiikkia kuin kotivideoitakin. Pääsemme seuraamaan Kurtin matkaa hänen nuoruusvuosistaan aina menestyksen huipulle saakka. 
Siis mä en oo todellakaan mikään KC fani ja tätäki aloin kyttään ihan vaan paremman puutteessa. Yllätyin kuitenkin tosi positiivisesti, dokumenttielokuva oli tehty tosi hyvin. Äidin, exmuijan ja Courtney Loven haastattelut oli tosi mielenkiintosta katottavaa ja ne vanhat kotivideoiden pätkät. Olin todella yllättynyt ja hyvällä tavalla. 4,5/5

Saksikäsi Edward
Elipä kerran linnassaan korkealla kukkulalla keksijä, jonka nerokkain luomus oli nimeltään Edward. Vaikka Edward oli hurmaava olento, hän ei ollut aivan täydellinen. Keksijän äkillinen kuolema jätti hänet keskeneräiseksi, joten hänellä oli käsien tilalla metalliset saksenterät. Edward eli yksin pimeässä, kunnes eräänä päivänä hyväsydäminen kosmetiikkamyyjä otti hänet perheensä luo asumaan. Siitä alkoivat Edwardin uskomattomat seikkailut pastellin värisessä paratiisissa nimeltä Suburbia.
En tiiä miks tuolta löyty näin vanhojakin elokuvia, mutta kyllähän ny Saksikäsi Edward aina parin vuoden välein menee, mulle tulee tästä mieleen aina vaan joulu :D Siis hyvä elokuva ja sillee mut välillä jotenki ärsyttäväkin :D Vaikea selittää. 3,5/5

Captain Phillips

Captain Phillips –elokuva kertoo mielenkiintoisen tositarinan kapteeni Richard Phillipsistä, jonka laiva kaapattiin somalialaisten merirosvojen toimesta vuonna 2009.
Phillipsin kipparoima rahtialus, MV Maersk Alabama oli ensimmäinen yhdysvaltalainen laiva joka kaapattiin 200 vuoteen.
Moderni merirosvoelokuva, kiinnostava ja pelottava mut ei niin kiinnostava et oisin jaksanu pysyä hereillä loppuun asti :D 3,5/5


No mitäs elokuvia te ootte katellu?

6 kommenttia :

  1. Mä tykkään Saksikäsi Edwardista ♡ Haha, mä haluun nähä ton Pleasantvillen, jos se kerta on noin huono :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kattoo ja itseasiassa katoin et sitä oli jossain jopa arvosteltu tosi hyväksi :D En ymmärrä millä perustein mut silti!!! :D

      Poista
  2. Mä en tainnut syyskuussa katella juurikaan elokuvia, muutaman tallensin. No miehen kanssa katottiin jotain Mies ja alaston ase -leffoja ja Grown ups 2 katoin lopusta.

    Elokuussa katselin LOL -elokuvan jossa on pääosassa Miley Cyrus ja Demi Moore. Senkin olin tallentanut digiboksille joskus 2014 syksyllä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ikinä tosta viimesestä kuullukkaan, eli LOL :D Näyttelijöiden perusteella ei kuullosta mieluisalta :D Mut vois tsekata trailerin ja kattoo jos innostuis :3

      Poista
  3. Kävin katsoon teatterissa Napapiirin sankarit 2.
    Aika hauska ja viihdyttävä. Elokuvan päähenkilö Janne jää hoitamaan vastentahtoisesti lasta kotiin, kun äiti lähtee viettämään tyttöjen iltaa. Janne on sitä mieltä, että lapsi nukkuu niin sikeästi, että hän voi lähteä kavereiden kanssa häihin kuokkimaan. Sitten tapahtuu kaikenlaista, lapsi on hukassa ja sitä etsitään pitkin lappia.

    Muistojen sävelet. Koskettava draama isästä ja pojasta jotka kohtaa uudelleen 20 vuoden välirikon jälkeen, Elokuvan päähenkilö menettää muistinsa sairauden takia ja hänelle aletaan antaa musiikkiterapiaa.

    Marvinin tyttäret. Draama elokuva kertoo sisaruksista joiden välit ovat viilentyneet vuosien kuluessa. Sisarruksista toinen hoitaa halvaantunutta isää ja on sairastunut leukemiaan ja tarvitsee siskon apua, jolla on taas teini ikäinen poika Hank (Dicaprio) jolla on omat ongelmansa. Katsottava draama, jossa on hyvät näyttelijät Maryl Streep, Leonardo Dicaprio, Robert de Niro

    PMMP Dokumentti Tässä elämä on. Onnistunut dokumentti bändin viimeisistä vuosista. Sopivan mittainen 90 minuuttia. En ole mikään hc-fani, näin kyllä muutaman kerran keikalla.

    Mr. Dynamite: The Rise of James Brown. Aika hyvä dokkari . Tiesin muutaman hitti biisin. James Brownin musiikki on vaikuttanut paljon esim Hip Hop musiikkiin. Olen musiikki dokkareiden ystävä. Katson vaikka en olisi mikään suuri fani. Yle teemalta tulee monesti hyviä musiikki ohjelmia.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Napapiirin Sankarit se eka osa oli ainaki iha hauska että miksei tää toinenkin vois olla! Ei kyllä huvita käydä kattomassa mutta mistä sitä tietää :D

      Toka kuulostaa kiinnostavalta.

      Toiki kuulostaa aika hyvältä mutta en tiiä.

      PMMP ei kiinnosta :D

      Ei kyllä toi viimenenkään :D Mäkin tykkään kattoo dokumentteja, mutta en yleensä mitään musiikkijuttuja, toi Kurt Cobain oli eri enkä sitäkään ois kattonu ellei ois ollu vähän niinku pakko koska ei ollu mitään muutakaan tekemistä :D

      Kiva kun listasit mitä oot katsellu! Kiitos Tomi :)

      Poista